RSS-linkki
Kokousasiat:https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.08.2022/Pykälä 247
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tarkastuslautakunnan työohjelma vuodelle 2022
Tarkastuslautakunta 17.08.2022 § 247
479/00.02.02/2022
Tarkastuslautakunnan työskentely perustuu valtuustokauden
vuosittaiseen arviointisuunnitelmaan, joka voidaan viedä valtuustolle
tiedoksi. Arviointisuunnitelma on hyväksytty kokouksessa 13.10.2021 § 144. Arviointisuunnitelman pohjalta laaditaan vuosittainen tarkempi
työohjelma. Työohjelma tukee arviointikertomuksen valmistelua.
Tarkastuslautakunnan toimikausi on poikkeuksellisesti vain kaksi
vuotta. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuonna 2023.
Arviointikertomus vuodelta 2022 annetaan keväällä 2023
hyvinvointialueen aluevaltuustolle.
Tarkastuspäällikkö esittelee alustavan työohjelman tilikaudelle 2022.
Puheenjohtajan selostus:
Päätetän työohjelmasta tilikaudelle 2022.
Päätös: Hyväksyttiin työohjelma yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |