Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 28

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Luettelo aloitteista

 

Hallitus 02.06.2022 § 104 

 

 

Asian valmistelija hallinto- ja henkilöstöjohtaja Pasi Marjakangas, 044 351 9601. 

 

 Hallintosäännön 23 §:n mukaan kuntayhtymän jäsenkunnan asukkaalla

sekä jäsenkunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä

aloitteita kuntayhtymän toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä

on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.

 

Hallintosäännön 24 §:n mukaan hallituksen on vuosittain kesäkuun

loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan

kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Muun toimielimen kuin valtuuston toimivaltaan kuuluvista aloitteista on

annettava tieto toimielimelle niiden päättämällä tavalla. Toimielin voi

samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Sen jälkeen kun aloite on käsitelty loppuun, aloitteen tekijälle on

hallintosäännön 25 §:n mukaan ilmoitettava, onko aloite johtanut

toimenpiteisiin.

 

Kuntayhtymän johtaja: Hallitus esittää, että valtuusto merkitsee tiedoksi liitteenä olevan luettelon aloitteista toimenpiteineen.

 

Päätös: Hallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Valtuusto 14.06.2022 § 28  

564/00.01.03.01/2022  

 

 

  

 

Päätös: Valtuuston merkitsi tiedoksi luettelon aloitteista toimenpiteineen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa