Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 15.09.2022/Pykälä 149

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valvonta liittyen muistutusvastausten antamisen viiveisiin Essotessa

 

Hallitus 15.09.2022 § 149  

811/06.00.00/2020  

 

 

Asian valmistelijat: kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen, p. 050 522 8677 ja johtajaylilääkäri Jarmo J Koski, p. 044 351 2541              

 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on 20.6.2022 lähettänyt  Essoten hallitukselle osoitetun kuulemiskirjeen (ISAVI/10685/2021) liittyen valvontaan muistutusvastausten viiveistä Essotessa. Kuulemiskirjeessä aluehallintovirasto toteaa, että se on valvonut Essoten terveydenhuollon muistutuksiin vastaamisen viiveitä pitkään ja antanut asiassa hallinnollista ohjausta. Aluehallintovirasto katsoo, että potilaslain mukaisiin muistutuksiin vastaaminen ei edelleenkään ole Essotessa lainsäädännön edellyttämällä tasolla. Aluehallintovirasto harkitsee erikoissairaanhoitolain 52 §:n, kansanterveyslain 43 §:n ja lain aluehallintovirastoista 20 §:n perusteella määräyksen antamista uhkasakolla tehostettuna Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle muistutuksiin vastaamisen saattamiseksi lainsäädännön ja valtakunnallisen ohjeistuksen edellyttämälle tasolle 30.10.2022 mennessä. Aluehallintovirasto varaa Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän hallitukselle uhkasakkolain 22 §:n ja hallintolain 34 §:n mukaisen tilaisuuden antaa kirjallinen selityksensä ja lausua mielipiteensä uhkasakolla tehostetun määräyksen antamisesta. Vastausaikaa aluehallintovirasto on antanut 7.9.2022 saakka.

 

Itä-Suomen aluehallintovirastolle aikaisemmin annettu vastaus

 

Essoten hallitus antoi 5.5.2022 kokouksen § 93 päätöksen esitystekstin mukaisen selvityksen Itä-Suomen aluehallintovirastolle asioissa ISAVI/6045/2020 ja ISAVI/9903/2021. 

 

Päätöksessä todetaan, että muistutusten käsittelyajat Essotessa eivät ole asianmukaisella, asiakas- ja potilaslain edellyttämällä tasolla. Hallitus kehotti17.2.2022 kokouksessa § 35 kuntayhtymän johtajaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin ja edellytti, että sille ilmoitetaan 30.3.2022 mennessä, mihin toimenpiteisiin kuntayhtymässä on ryhdytty. Lisäksi Itä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluilta valvonta-asiassa ISAVI/9903/2021 selvitystä 15.4.2022 mennessä siitä, millä tavoin varmistetaan, että aluehallintovirasto saa valvontatehtävänsä suorittamiseksi tarvittavat selvitykset pyydetyissä aikatauluissa. Vaikka koronaepidemia ei ole peruste muistutusten käsittelyprosessin määräaikojen ylittämiselle, on epidemia kuitenkin edelleen heijastunut muistutusprosessiin. Epidemiatilanne on aiheuttanut henkilöstön koronakaranteeneja ja sen lisäksi lääkäri- ja hoitohenkilöstön muut resurssivajaukset ovat lisänneet esimiestyön kuormitusta heijastuen myös heidän osaltaan vastineiden ja selvitysten laatimisten viivästymisiin. Vanhus- ja vammaispalveluissa sekä sosiaali- ja perhepalveluissa on selkeytetty muistutusvastauskäytäntöjä hoitoon liittyvien muistutusten osalta. Terveyspalvelujen esimiesresurssi ei mahdollista nykyistä suurempaa työpanosta muistutuksiin vastineiden ja selvitysten laatimiseen.

 

Potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992) todetaan, että terveyden- ja sairaanhoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä potilaalla on oikeus tehdä muistutus. Muistutukseen on annettava vastaus kohtuullisessa ajassa sen toimintayksikköön saapumisesta, yleensä noin 1 - 4 viikon kuluessa. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan asian ollessa erittäin ongelmallinen ja vaatiessa selvitystyötä vastausaika voi olla 1-2 kk (17.10.2007 Dnro 502/4/06).

 

Essoten vanhus- ja vammaispalvelujen  sekä sosiaali- ja perhepalvelujen muistutusvastausprosessi sujuvat asianmukaisesti. Tällä hetkellä näille vastuualueille elokuun loppuun mennessä saapuneet muistutusvastaukset on kaikki käsitelty.  Terveyspalvelujen muistutusvastausprosessia on kehitetty siten, että terveyspalvelujen vastuualuejohtaja on ottanut seurantaansa muistutusvastausten valmistumisen ja edesauttaa niiden valmistumista ajallaan.  Näiden toimenpiteiden seurauksena tilanne on tällä hetkellä se, että kaikki terveyspalvelujen vastuualueelle heinäkuun loppuun mennessä saapuneet muistutukset on käsitelty. Edellä mainituilla toimenpiteillä muistutusvastausten valmistuminen asianmukaisesti voidaan turvata.

 

Jatkossa siirryttäessä hyvinvointialueelle on tarkoitus, että muistutusprosessin henkilöstöresurssia vahvistetaan. Keskustelua on käyty hallinnollisen ylilääkärin resurssista, jonka työpanos muistutusten osalta kohdentuisi erityisesti terveyspalvelujen vastuualuetta koskeviin muistutuksiin. Muina tehtävinä hallinnollisen ylilääkärin työpanos kohdentuisi myös muihin potilaspalautteiden, potilasasiakirjamerkintä-korjausten, asiakirja- ja lokitietopyyntöjen ja tietosuojakysymysten sekä korvauspyyntöjen käsittelyyn muiden hallinnollisten tehtäviensä ohella.

 

 

Kuntayhtymän johtaja: Hallitus merkitsee tiedoksi kuntayhtymän johtajan 7.9.2022 aluehallintovirastolle antaman edellä olevan mukaisen selvityksen asiakas- ja potilasmuistutuksiin vastaamiseksi asianmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa niiden toimintayksikköön saapumisesta.

 

Päätös: Hallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa