RSS-linkki
Kokousasiat:https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 255
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sisäisen tarkastuksen raportit vuodelta 2022
Asian valmistelija tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen, puh. 044 794 2064
Sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelman mukaisesti on ensimmäisen sisäisen tarkastuksen raportit valmistuneet. Tarkastuksen kohteena ovat olleet. Sarastia Rekry Oy:n palvelu suhteessa saatuun palveluun ja kannattavuuteen sekä Tilannekeskuksen (Tike) toiminnan arviointi varahenkilöstöjärjestelmän osalta.
Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen esittelee raportit kokouksessa.
Hallitus merkitsee tiedoksi sisäisen tarkastuksen raportit.
Päätös: Hallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.
Valtuuston 2. varapuheenjohtaja Eija Saintula saapui kokoukseen tämän asian aikana klo 13.14 ennen päätöksentekoa.
Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13.55.
Tarkastuslautakunta 21.09.2022 § 255
822/00.02.01/2022
Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen on antanut kuntayhtymän johdolle sekä hallitukselle selvityksen sisäisen tarkastuksen raporteista Sarastia Rekry Oy:n palvelut sekä Tilannekeskus (Tike) varamiespalvelusta.
Tarkastuspäällikkö Kirsi Ollikainen esittelee raportit kokouksessa.
Puheenjohtajan selostus:
Merkitään tiedoksi.
Päätös: Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |