RSS-linkki
Kokousasiat:https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 265
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
.
Tarkastuslautakunta 26.10.2022 § 265
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Edellä mainituista määräyksistä voidaan poiketa, jos asian kiireellisyys vaatii sitä.
Kokouskutsu on annettava vähintään neljä päivää ennen ko. kokous tai julkaisemalla se ekstranetissä ja kuntayhtymän www-sivuilla. Kokouskutsu ja esityslista on julkaistu kuntayhtymän verkkosivuilla ja lähetetty tiedoksi 26.10.2022 pidettävään tarkastuslautakunnan kokoukseen 18.10.2022.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnä olo-oikeus tai -velvollisuus sekä jäsenkunnille toimielimen päättämällä tavalla. Kuntalain 103 §:n mukaan tarkastuslautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Puheenjohtajan selostus:
Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |