Dynasty tietopalvelu Haku RSS Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelut

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://essote10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.10.2022/Pykälä 172

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Essoten talouden sopeuttaminen 2022

 

Hallitus 20.10.2022 § 172  

192/00.02.01/2022  

 

Asian valmistelija talousjohtaja Vesa Vestala, p. 0443512540 

 

Essoten talouden sopeuttaminen on vuonna 2022 perustunut aiempaa kehitysohjelmaan (valtuusto 30.6.2021) sekä 17.2.2022 §36 hallituksen päättämään lisäsäästöohjelmaan. Tämän lisäksi hallitus päätti selvityttää Mikkelin sairaalarakennusten mahdolliset vaihtoehtoiset omistusjärjestelyt sekä tämän lisäksi on esillä peruspääoman käyttö alijäämien kattamiseen. Hallitus päätti n. 6 kuukautta kestäneiden selvitysten jälkeen 29.9.2022, ettei kiinteistöjen myynnille ole edellytyksiä. Peruspääomaan alentamiseen liittyvä selvitys esiteltiin valtuustoseminaarissa 29.9.2022.

 

Toimintaympäristö on helmikuussa tehtyjen arvioiden jälkeen muuttunut merkittävästi ja osa lisäsäästöohjelman toimenpiteistä on ollut mahdotonta toteuttaa mm. henkilöstöpulan ja pitkittyneen työtaistelun seurauksena. Samoin covid19-pandemia on edelleen vienyt voimavaroja arvioitua enemmän ja on edelleen epäselvää miltä ajalta ja millä korvauksella koronakorvauksia maksetaan vuoden 2022 osalta. Vuoden 2021 korvausten osalta Essote tuki kuntien hakemusten valmistelua siten, että kunnat saivat kohtuulliset korvaukset vuoden 2021 osalta. 

 

Henkilöstötoimien osalta edellä mainitut syyt ovat johtaneet siihen, ettei kaikkia henkilöstötoimien säästöjä ole voitu toimenpanna. Lomapalkkavelan osalta on edelleen voimassa annettu ohjeistus ja asiaa on seurattu koko vuoden ajan. Samoin jatkuvasti arvioidaan eläköitymisestä ja muuten avoimiksi tulevien vakanssien täyttötarve kriittisesti. Lomapalkkavelan osalta tarkentunut arvio säästöksi on 500 000 euroa ja eläköitymisten osalta säästöksi arvioidaan yhteensä 50 000 euroa.

 

Ulkokuntamyynnin tavoitteet on erikoissairaanhoidon osalta jo saavutettu ja vuoden 2022 osalta ulkokuntamyynti ylittää jo nyt vuoden 2021 tason 1,5 milj. euroa. Muilla alueilla merkittävään tulojen lisäksiin ei ole ollut mahdollisuuksia.

 

Edelleen tehostetaan loppuvuoden ajan erilaisen projektirahoituksen käyttöä. Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelussa hyvinvointialue korvaa Essotelle erikseen sovitut palvelut ja muilta osin edetään lainsäädännön mukaisesti.

 

Omaisuuden myynnin osalta ainoastaan Mikkelin Pesulan omistus käsitellään erikseen neuvottelukunnassa 18.10.2022. Muilta osin ei ole enää sellaista omaisuutta, josta olisi mahdollista saada myyntivoittoa.

Lisäsäästötoimenpiteet liittyvät vuoden 2022 lopun osalta hankintoihin, koulutus- ja matkustuskuluihin, etätoimintojen suosimiseen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön. Tiloihin liittyviä merkittäviä vähennystarpeita saadaan toteutettua, kun kuntoutuksen- ja mielentalo valmistuu ensi vuoden alussa.

 

Merkittävänä osana säästötoimenpiteitä muodostuu vuoden 2022 lopun osalta erilaisen hinnankorotuspaineiden hallinta ja pitäytyminen aiemmin sovittujen sopimusten ehdoissa koko sopimuskauden osalta. Useiden sopimusten osalta on sopimuskauden päätyessä tulossa merkittäviä korotuksia.

 

Kuntayhtymän johtaja: Hallitus merkitsee säästötoimenpiteiden tilannekatsauksen tiedoksi. Lisäksi hallitus päättää, että Essoten lisäsäästöohjelmaa päivitetään edellä mainittujen toimenpiteiden osalta.

 

Päätös: Hallitus hyväksyi päätösesityksen yksimielisesti.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa